Kansalaistoiminnan keskus Leinikki

Kansalaistoiminnan keskus Leinikki on järjestötalo, joka palvelee erityisesti Tikkurilan ympäristön yhdistyksiä ja alueen asukkaita. 

Leinikissä kokoontuu säännöllisesti noin 50 eri yhdistystä (normaalitilanteessa, ei korona-aikana). Kaikkiaan erilaisia toimintaryhmiä on yli 80. Asukastila on avoinna kaikille - sinun ei siis tarvitse kuulua mihinkään yhdistykseen tullaksesi Leinikkiin. Asukastilassa voi järjestää omia kerhoja tai vaikka tulla yksin tai kaverin kanssa viettämään aikaa, lukemaan lehtiä, pelaamaan lautapelejä tai pitämään vaikka ompeluseuraa. Suurten urheilukisojen aikoihin pyrimme järjestämään asukastilaan kisakatsomon. 

Asukastila on avoinna syyskuusta toukokuuhun ma - pe  klo 9.30 – 15.00. Yhdistyksiä varten Leinikki on avoinna myös iltaisin ja viikonloppuisin sovittujen vuorojen mukaisesti. Kesällä Leinikki on auki ma-pe klo 9.30 - 14.30.

Lisäksi Leinikissä on erillinen koulutustila, jossa voi järjestää yksittäisiä koulutustilaisuuksia tai kerhoja.

Kansalaistoiminnan keskus Leinikkiä ylläpitää Vantaan Järjestörinki ry Vantaan kaupungin kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti. 

Kansalaistoiminnan keskuksen mahdollistaminen on eräs Vantaan kaupungin tavoista tukea vantaalaisten yhdistysten toimintaa ja asukkaiden hyvinvointia. 

Tervetuloa Leinikkiin!

Vantaan Järjestörinki ry

Vuoden 2023 Hyvinvointimessut:

lauantaina 18.11.2023 Energia Areenalla Myyrmäessä

 

Messut esittelevät laajasti hyvinvointialan yrityksiä ja yhteisöjä, vertaistukea, vapaaehtoistoimintaa ja muuta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää.
Yleisöllä on messuille vapaa pääsy. 

 

Joulumyyjäiset la 18.11.2023 klo 10 - 16 Energia Areenalla Harrasta Hyvää - Hyvinvointimessut 2023 yhteydessä! 

Myyntipaikan varauslinkki: https://link.webropol.com/s/joulumyyjaiset2023 

Myyntialue on merkitty alla olevaan karttaan keltaisella pohjavärillä.

 

 

 

Suosittu Kahvilapyörämme "Rullaa Ihan Simona" kulkee vielä syyskuun uudistetulla aikataululla. Sateen sattuessa yhteisökahvila on avoinna Kanslaistoiminnan keskus Leinikissä klo 12.15 - 14.00 (os. Leinikkitie 22, 01350 Vantaa). Tervetuloa uudet ja vanhyat kävijät!

 

 

 

 

 

Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.